Asiakkaan kynästä

Kiitos mukavista kuvista ja tarinoista

Julkaisemme niistä osan täällä saitillamme. Mukavia lukuhetkiä!
Onko sinulla kuvia tai tarinoita, joita haluat jakaa? Voit lähettää ne tästä.


Heikki Lehtovirta
Aloitetaan autoiluni alusta, joka alkoi vuonna 1959 Keskusautohallin Brahenkadun liikkeestä Mikko Kirkkolan myymällä Fiat 600:lla. Ajoin sillä yli 70 000 km. Se oli hyvä auto nuorelle pojalle. Fiat toimi erittäin hyvin. Muistan, kun hankin taakse ’Kelhun’ pinnoittamat nappularenkaat, joilla oli erittäin hyvä pito.



1963 Fiat alkoi tuntua pieneltä ja katselin isompaa Fiatia Forssan Ajoneuvossa. Siellä toimitusjohtaja Mikko Nurminen kysyi, että mikä Volvossa on vikana? Istuin mustaan Volvo PV544:n ja kysyin, että siirtyykö penkki taaksepäin? Fiatissa, kun istuin polvet koukussa. Ajo-asento löytyi heti ja päätös oli tehty. Siitä alkoi 12 vuoden ajelu Volvo PV544:llä.

Volvo toimi erittäin hyvin. Huollot tehtiin säännöllisesti. Ainoat viat oli itse aiheutettuja:

  1. Käsijarru jumissa
    1. Mekaanikko sanoi, että sitä pitää käyttää jatkuvasti
  2. Ohjauskulmien säätö ei riittänyt
    1. Etupalkki alas lattialle, jossa oli valmiit viivat ja suoritettiin ’kylmäoikaisu’
  3. Etujousi poikki
    1. Jousipajalla käskettiin hakea Ruissalontien varrelta autopurkaamosta Mossen etujouset. Niistä leikattiin 1.5 kierrosta pois ja ne sopivat Volvoon eikä enää lyönyt pohjiin niin kuin ennen

Opetus tästä oli: normaalilla ajotyylillä tämmöisiä ei satu. Ruostesuojaus tehtiin kunnolla. Raumalla Leo ’lokari’ Laine asensi itse eteen ja taakse ’Lokarit’, joita hän silloin teki omakotitalonsa kellarissa.

Vielä PV Volvon hyvyydestä ja vahvuudesta kerrottakoon, että toinen auto osui Kerttulinkadulla Volvon vasempaan kylkeen ja Volvo liukui oikealle, jäätyneeseen penkkaan. Keskusautohallin peltisepät olivat vaikeuksissa, kun helmapeltejä ja ovenpieltä oikaistiin. Niin vahvaa tekoa auto oli. Volvoon tuli kilometrejä noin 250 000 km 28 vuodessa. Nyt, kun ajattelee, niin se olisi pitänyt säilöä kuivaan varastoon.

1975 alettiin rakentaa mökkiä saareen ja kuljetustarpeet lisääntyivät. Aloimme etsiä tilavampaa autoa, piilofarmaria, koska se riittäisi meille kahdelle. Volvojakin oli tarjolla mutta olivat mielestämme ainakin sisältä liian käytettyjä. Kuulin porilaiselta liikennöitsijältä Porissa olevasta Volvosta. Sovittiin näyttö. Volvo olikin erittäin hieno 145 piilofarmari, ajettu 108 000 km. Myyjä kertoi, että auto on varmasti kunnossa, koska kaikki käytiin läpi ja huollettiin, sillä johtaja oli käynyt sillä Italiassa.



Hän oli asennuttanut ilmastointilaiteen, jonka kompura oli omalla paikalla moottorin kyljessä. Putket kulkivat keskitunnelin vieressä takalattialle ja lauhdutin oli siellä puhaltaen kylmää rei’itetyn seinän läpi etuistuimelle. Sivuikkunoissa oli sälekaihtimet. Lattialla oli erittäin paksu punainen kokolattiamatto. Autossa oli myös ralliratti. Takalokasuojassa oli erikoispitkä antenni 2-kiinnityksellä (varmaankin toista radiota varten). Hyvät Gibie-valot; vieläkin pitäisi olla luvallista asentaa tuplalähivalot. Ruostesuojaus oli kunnossa. Öljyt vaihdoin joka vuosi, muut huollot teetätin säännöllisesti.

Korjattavaa/vaihdettavaakin oli. Venttiilien säätö vaati keinuvipuakselin vaihdon ja samalla kunnostettiin venttiilit sekä vesipumppu. Tuulilasi meni myös vaihtoon. Kuljettajan penkki oli mennyt vuosien kuluessa pehmeäksi ja pois Volvon mallista. Korjasin ristiselän tuen ja ostin uudet päälliset. Vaahtokumilla pyrin ryhdistämään penkkiä mutta ei siitä tullut enää kunnon Volvo-penkkiä. Pakoputkikin tuli vaihdettua.

Volvo 145 oli meille ihan sopiva auto, koska olimme kahdestaan. Melkein joka viikonloppu ajettiin Turusta Lokalahdelle meren ollessa sulana. Saareen tuntui aina olevan vietävää. Vesi-astiat, ruokakassit, kissalaatikko (3 kissaa) ym. Ne oli helppo lastata kolmesta ovesta. 20 hv:n perämoottorikin sopi hyvin tavaroiden lisäksi (Volvo PV544:n takaluukkuun mahtui muuten kolme). Kesällä oli mukava lähteä rannasta, kun ilmastointi viilensi autoa. Käytiin sillä Trondheimissakin. Turussa Volvo oli lämpimässä tallissa, eikä talvella ajettu läheskään päivittäin.

2004 keväällä aloimme etsimään vähän nuorempaa autoa. Soitin Keskusautohallin Veijo Pinomäelle asiani ja hän lupasi soitella vaihtoehdoista. Pian hän soittikin, että liikkeen yläkerrassa olisi Ford Mondeo, meidän budjettiimme sopiva auto. Menimme katsomaan autoa mutta ei se ollut meille mieleen. Alas tullessamme Veijo kertoi, että pihalla oli vasta tullut, punainen Volvo ja antoi auton koeajolle. Se oli Volvo 940 vuosimalli 1994. Mittarissa 91 000 km ja muutenkin erittäin siisti Volvo. Siitä tehtiin heti kauppa. Huoltokirjan mukaan 90 000 km huolto oli tehty, joten meillä alkoi huolettomat ajelut.

Huollot tehtiin ohjeen mukaan. Öljynvaihdot tein joka vuosi, vaikka kilometrejä tuli melko vähän. Autosta vaihdettiin jarrupalat, pakoputki ja kannen tiiviste. Tykkäsin ajaa autolla erittäin paljon ja ajattelin, että sillä ajetaan pitkään.

Olimme käymässä Raumalla. Volvo -liikkeen kohdalla ehdotin, että mennään tapamaan Rauman Keskusautohalliin Teemu Nurmea, hän kun oli mökkinaapuri Lokalahdelta, ja ostetaan samalla uudet pyyhkijänsulat. Vaimo meni myymälään ja istui Volvo V70 kyytiin. Sanoin, että meillä on hyvä auto pitkäksi aikaa ja lähdettiin Turkuun, uudet pyyhkijänsulat mukana.



Volvo V70 automaatti ja varsinkin ilmastointilaite alkoi sittenkin kiinnostaa ja soitin taas Pinomäelle. Hän totesi, että sitä mallia oli tarjolla vain dieselinä. Soitin Raumalle ja näkemämme auto oli jo myyty. Porissa oli samanlainen. Seuraavana perjantaina auto olikin jo Raumalla ja niin jäi 940 Raumalle vuonna 2014. Volvo V70 Summumin mittarissa oli tuolloin 56 000 km. Auto käy kerran vuodessa Volvo Essential -huollossa. Tämäkin Volvo on toiminut kiitettävästi. Ilmastointia on mukava käyttää ja vaimo pitää automaatista. Itse kaipaan 940:n ohjausta. Marraskuussa 2020 oltiin auton kanssa 120 000 km huollossa.

Vielä Volvo 145:sta. Se meni liikennöitsijä Ilkka Koivistolle, joka vuosia aikaisemmin toivoi, että soitan, kun luovun autosta. Soitin hänelle ja jo seuraavana päivänä Ilkka tuli vaimon kanssa katsomaan autoa. Volvo ostettiin vaimolle. Tammikuun alussa soittelin kuulumisia. Volvo 145 on museorekisterissä ja kesällä taas ajossa. Puhuttiin myös ajokilometreistä. Mittarissa kilometrit ei enää kertynyt. Nopeus ja trippi toimii. Minulla kilometrejä kertyi yli 350 000 km. Ilkka totesi, että hänellä 400 000 km on melko lähellä.

Toivottavasti jaksoit lukea. 20.05.2021 tulee täyteen 58 vuotta Volvolla.

Volvo terveisin,
Heikki Lehtovirta


Kuvat osittain: Volvo Cars Global Newsroom