Yrityksemme

Turvallisuutta teille jo vuodesta 1927 Yrittäjä Heikki Hedman

Keskusautohalli Oy on perinteikäs varsinaissuomalainen autokauppayhtiö, joka on perustettu jo vuonna 1927. Olemmekin yksi vanhimmista Suomessa toimivista autokaupoista. Toimipisteemme sijaitsevat Turussa, Salossa ja Forssassa. Edustamamme merkit ovat Volvo, Renault, Dacia ja Nissan. Henkilökuntamme koostuu 90:stä autokaupan ammattilaisesta. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 62 M€. Uusia autoja luovutimme asiakkaillemme 848 kpl ja vaihtoautoja 1410 kpl. Toimintamme käsittää uusien ja käytettyjen autojen myynnin sekä huolto-, varaosa- ja vauriokorjaamopalvelut. Tiloissamme toimii lisäksi yhteistyökumppaneidemme kautta autonvuokraus, pesupalvelu sekä rengassäilytys. Keskusautohallin omistus on Varsinais-Suomessa. Yrittäjänä on toiminut jo vuodesta 2003 lähtien Turussa asuva Heikki Hedman, joten veroeurot jäävät hyödyttämään Turun seutua. 

Toimintamme alkoi lokakuussa 1927 nimellä Keskusautohalli ja Kauppa Oy, jolloin aloitimme nimemme mukaisesti ensin pysäköinti- ja autojen säilytyspalveluiden tarjoajana. Kesäkuussa 1928 alkoi automyynti ja tällöin allekirjoitettiin maailman ensimmäinen Ruotsin ulkopuolinen Volvo jälleenmyyntisopimus Keskusautohallin ja Volvo Ab -tehtaan välille. Volvo on ollut vuosikymmeniä kantavana tekijänä yrityksemme menestykselle ja tällä hetkellä olemmekin maailman toiseksi vanhin ja vanhin Ruotsin ulkopuolella edelleen toimiva Volvo jälleenmyyjä. Renaultin edustus tuli yritykseemme vuonna 1989, Dacia vuonna 2008 ja viimeisimpänä tulokkaana  Nissan Salon toimipisteeseen kesällä 2019.

Keskusautohallin ydinarvoihin kuuluvat toiminnan laatu ja ympäristöstä huolehtiminen. Toimintajärjestelmämme käsittää sekä laatusertifikaatin ISO 9001 että ympäristösertifikaatin ISO 14001, jotka auditoidaan säännöllisesti. Olemme eturivin yrityksiä kierrätyksen, jätehuollon ja ympäristöystävällisten materiaalien käyttöön liittyvässä kehitystyössä. Tästä hyvänä esimerkkinä on kaatopaikalle päätyvän jätteen osuus, joka oli vuonna 2018 vain noin 1 % kaikesta toiminnastamme syntyvästä jätteestä. Loput 99 % jätteestä päätyy kierrätettäväksi ja uudelleen käytettäväksi.

Asiakastyytyväisyyden ylläpito on meille sydämen asia. Pyrimme kehittämään jatkuvasti toimintaamme entistä laadukkaammaksi ja koulutamme henkilökuntaamme ahkerasti sekä ammatilliseen osaamiseen että asiakastyytyväisyyteen liittyvissä asioissa. Seuraamme asiakaspalautteita säännöllisesti eri mittausten kautta ja saadut palautteet käsitellään tarkasti henkilökuntapalavereissa ja niiden pohjalta toimintaamme parannetaan. 

Keskusautohalli on kokenut ja vireä autokaupan toimija, joka pyrkii palvelemaan sinua asiakkaanamme mahdollisimman hyvin.

TERVETULOA KESKUSAUTOHALLIIN!

Heikki Hedman

yrittäjä, hallituksen puheenjohtaja

 

Tutustu ympäristö- ja laatupolitiikkaamme Rekisteriseloste