Tapaa Taneli Löyttyniemi

Helposti lähestyttävä höpöttelijä

Taneli on kymmenvuotisen työuransa aikana työskennellyt useiden vuosien ajan logistiikassa sekä työnjohtajana että ajojärjestelijänä. Viimeiset pari vuotta ovat kuluneet automyynnin parissa, josta Taneli tuntee löytäneensä juuri sen oman juttunsa. Koulutukseltaan hän on tradenomi.

Nelisen vuotta sitten Taneli muutti perheineen paritaloon Piikkiön Raadelmaan. Nelihenkiseen perheeseen kuuluu päiväkoti-ikäiset tyttö ja poika, joten illat sekä viikonloput kuluvatkin pääsääntöisesti perheen parissa. Lasten kanssa pyritään tekemään kaikkea mukavaa vapaa-ajalla esimerkiksi käymään uimassa ja luistelemassa koko porukalla.

Omiksi harrastuksiksi Taneli luettelee jääkiekon ja golfin pelaamisen. Golfia on tullut harrastettua lapsesta saakka samoin kuin kiekkoa on pelattu koko nuoruusikä II-divisioonassa ja nykyään harrastusporukassa. Oma aika on vaan tällä hetkellä kortilla, koska kiireinen lapsiperhearki vie lähes kaiken vapaa-ajan.

 

 

Taneli aloitti Keskusautohallin automyynnissä joulukuussa 2019 Raision Honda-liikkeessä, mutta itse talo oli tuttu jo lapsuudesta saakka. Tanelin isoisä Timo Leppänen teki koko elämäntyönsä samassa talossa korjaamopuolella teknisen palvelun päällikkönä. Pikkupoikana tuli aika ajoin käytyä papan työpaikalla ihastelemassa autoja. Siitä on kenties jäänyt kipinä vielä tähänkin päivään, sillä Taneli tunnustaa olevansa autofriikki.

Automyyjän työssä hän pitää eniten siitä, että saa olla tekemisissä autojen ja ihmisten kanssa. Ratkaisujen löytäminen asiakkaiden tarpeisiin ja heidän kanssaan ”höpöttely” on Tanelista tämän työn suola.

 

 

Tanelin tavoitat puhelimitse 0207 218 226 tai sähköpostitse taneli.loyttyniemi@keskusautohalli.fi